Encounters in Art III / ennakkotietoa

Kolmas Encounters in Art -seminaari on entistäkin suurempi ja komeampi, kiitos Suomen kulttuurirahaston Pohjois-Karjalan rahaston apurahan, jonka saimme eilen 19.5.

Seminaari pidetään 28.-30.11.2019 ja siinä tarkastellaan tänä vuonna kehollisuutta monikielisessä ja kulttuurisessa yhteisötaiteessa tutkijoiden ja taiteentekijöiden näkökulmista. Seminaari on jälleen avoin yleisölle, ja tavoitteenamme on antaa elämyksiä, virikkeitä ja uutta pureskeltavaa muun muassa kasvatus- ja opetusalan ammattilaisille.

Kutsupuhujia ovat tanssipedagogiikan professori ja ArtsEqual-hankkeen Arts@School-tutkimusryhmän johtaja Eeva Anttila Taideyliopistosta sekä soveltavan kielentutkimuksen professori Sari Pöyhönen Jyväskylän yliopistosta. Professori Anttila on käsitellyt tutkimuksissaan keholliseen tietoon ja oppimiseen, osallistaviin tanssin tutkimuksen menetelmiin sekä kulttuurienväliseen osaamiseen ja dialogiin liittyviä kysymyksiä. Professori Pöyhösen tutkimus puolestaan käsittelee Suomen maahanmuutto- ja kielikoulutuspolitiikkaa sekä ihmisiä, joita tämä politiikka koskee: maahanmuuttajien kokemuksia, kielikoulutusta ja identiteettejä. Hänen ja professori Tuija Saresman meneillään oleva hanke Crossing Borders tarkastelee paikkaan ja yhteisöihin kuulumisen tematiikkaa taidelähtöisten menetelmien avulla.

Ohjelmaan sisältyy myös Selviytyjät-forumteatteriesitys, taidealan ammattilaisten työpajoja sekä tutkijoiden näkökulmia aihepiiriin. Lisätietoja sekä seminaarin esitelmä- ja posterikutsu julkaistaan kesäkuun alussa!

mde

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s